KAUDEN 2008-2009 Blogit / KAUDEN 2007-2008 Blogit /

9.3.2010 Masa:

Viikkoni alkoi normaalisti töiden merkeissä ja illalla treeneissä katsomon puolella. Treenit näyttivät sujuvan oikein mainiosti, sillä kaikki jaksoivat tsempata tulevien ruhtinaallisten kahden vapaapäivän vuoksi.

Tiistaina sain tikit pois jalasta ja taas valoisan toivon jäällepaluusta. Nyt treenaus alkoi tasapainolaudalla ja tavoitteena päästä jäälle mahdollisimman pian. Perjantaina saimme Heben kanssa nauttia mitalikahveista ja hyvän ruuan antimista.

Nyt katse kohti tulevaisuutta, mielessäni pyörii vain viimeiset kirjoitukset, yhteishaku ja kaiken huippuna MM-kilpailut.

1.3.2010 RCKT:

Tätä hetkeä on odotettu, tätä varten on harjoiteltu.. ”Anna mennä! Nauti! Sä osaat!” Hallissa alkaa kuhina kun Rockettes astuu koppikäytävän suojista jään laidalle. Vielä terien tarkistaminen laidalla, viimeiset henkäykset ja menoksi. Catch me if you can!

Feelikset?!? FEELIKSET!!! Finlandia Cupin jälkeisten viikkojen harjoitukset ja kisaviikon fiilisharkat jättivät varman olon, totesimme selviävämme jopa ilman Matin viimeisiä sanoja. Kisajään tunnustelu perjantaipäivällä riitti vakuuttamaan meidät: olemme valmiit.

Lauantain kisa sujui jo tutulla rutiinilla, tiukka aikataulu, puhdas ohjelma ja uudet ennätyspisteet. Superpitkä lauantai-ilta kisojen välissä antoi aikaa hakea yhtä loistava keskittyminen ja taistelutahto vapaaohjelmaan. Aikaa ajatusten kasaamiseen oli vielä kisapäivänäkin, sillä harvoin hallilla tulee roikuttua melkein kyllästymiseen asti.

PYSTYTSÄ??! PYSTYN!!! ”Se, mitä sanon tässä hetkessä ei ole tärkeää, sillä mä näen jokaisen teidän silmistä, että me osataan tää.” Jäälle astuessaan Rockettes oli valmis tarttumaan tilaisuuteen luistella elämänsä ohjelma. Lopputulos oli juuri sitä.

”Vapaaohjelman pisteet sataviisikym....AAAAAAAAAA!!!!” Piste-ennätys tuntuu edelleen päätähuimaavalta, 238,88. Sanat eivät riitä kertomaan tunnetta. Tunnetta luistella puhdas ohjelma, tunnetta voittaa puhtaasti.

Ohjelmien saattaminen lopulliseen loistoonsa on alkanut. Neljä viikkoa aikaa Suomessa, viikko USA:ssa ennen kuin räjähtää. Olemme valmiit viemään muodostelmaluistelun uudelle tasolle.

Kiitos ja kumarrus faneille! Tulkaahan lähettämään meidät turvallisesti matkaan ja nähdään Coloradossa.

<3 Rockettes, Team Finland 1

1.3.2010 Linnea:

Viikkoni alkoi normaalista poiketen vapaapäivällä, koska oli kisaviikko. Muutenkin viikon treeniajat olivat poikkeuksellisia ja pääsimme muutamalla iltapäiväjäällä fiilistelemään sekä areenalla että kisanäyttämöllä. Jalkoja kisaan säästellen vedimme viikon treenit kevyesti, nauttien varmasta tekemisestämme.

Kisaviikkoni oli tällä kertaa hyvinkin erikoinen, sillä sain keskiviikkona avaimet uuteen kotiini. Parissa päivässä saimme vietyä kaikki tavarat, mutta edelleen asumme muuttolaatikoiden keskellä. Kisoihin valmistautuminen oli hieman hankalampaa, kun tavarat ovat laatikoissa eikä totutuissa paikoissa, jopa pukujen osat olivat hetken kadoksissa. :) Pikkuhiljaa tämä alkaa vaikuttaa kodilta, vaikkakin pitää vielä muutamia hankintoja tehdä.

Viikko oli kyllä kaikin puolin ikimuistoinen ja onnistunut! Nyt alkaa paluu arkeen ja tenttikirjojen ääreen...

16.2.2010 Nadja:

Finlandia Cupin ja Lumene gaalan jälkeen elämä palasi takaisin tavallisille raiteilleen. Ohjelmia hiottiin ja kiillotettiin kisoista saadun palautteen perusteella ja valmistautuminen tulevia SM-kisoja varten alkoi.

Henttisen kuntotreeneissä testattiin syviävatsalihaksiamme, selkälihaksiamme ja rohkeuttamme. Ja voin kertoa, että seuraavana päivänä edellämainitut lihakset kyllä muistuttivat olemassaolostaan. Lauantaina vietimme bonusvapaapäivää, Kaisan ollessa Ranskassa Finettesin kanssa ja sunnuntaina Nina juhlisti 20-vuotis synttäreitään Pirkkolan jäähallissa treenien merkeissä.

Treenaamisen ohella osallistuin viimeistä kertaa Märskyn lajikapteenien aamiaseen, tällä kertaa Spiri mukanani ja hoitelin erinäisiä juoksevia asioita. Joukkuetovereideni harmiksi otin myös uuden passikuvan ja heitin hyvästit vanhalle apinanpoikaselle ;)

Samalla kun arki jäähallin seinien sisällä sujuu tuttuun tapaan, itse vasta opettelen nauttimaan uudenlaisesta arjestani, johon koulunkäynti ei enää sisälly. Tähän mennessä olen saanut aikani kulumaan sen verran mukavasti, että jopa yksittäisten tärkeiden asioiden hoitaminen on ollut vähällä jäädä tekemättä.

10.2.2010 RCKT: Kisakuulumiset

Vihdoin ja viimein koitti tammikuu ja kv-kisat! Ensimmäisenä listalla iki-ihana Cup of Berlin. Tällä kertaa kisaa ei pidetykään kotoisassa Erika Hess hallissa, vaan meille vielä tuntemattomalla areenalla. Halli ja kisajää pysyivät arvoituksena aina kisa-aamuun asti, sillä pääsimme viikon aikana testailemaan Itä-Saksan aikaisen koulukeskuksen hallin sekä fiilistelemään vanhoja tunnelmia Erika Hessille.

Kisahalli näytti treenien päivänvalossa kovin valjulta ja sydämettömältä. Onneksi kisaa varten areenalle löydettiin kunnon valaistus ja oikea Berliini-kisan tunnelma. Koppeja hallissa oli kuitenkin joukkueiden määrään hieman liian vähän, jotenka pääsimme viikonlopun aikana kokeilemaan sekä parakkikoppia että viereisen harkkahallin tiivistunnelmaista pukkaria. Lyhyen päivänä oli vuorossa kisajäästä suhteellisen kaukana sijaitseva harkkahallin koppi ja koska koppiaikaa oli aikatauluihin laskettu meidän tarpeisiin (lue: lyhkäripuvun pukemiseen) hieman liian vähän, aloitimme pukemisen käytävällä. Oli siinä kiekonpelaajilla ja koppiemännillä ihmettelemistä. Vappispäivän parakkikopin ehdottomasti paras puoli oli pakollinen happihyppely pakkasilmassa.

Tunnelma hallissa oli kuin vanhaan hyvään aikaan Erika Hessissä, eikä Berliini pettänyt odotuksiamme tänäkään vuonna. Lyhyt sai raikuvat suosionosoitukset ja kauden ensimmäinen ehjä vapaan suoritus huimat pisteet. Poika matkasi siis pikkuveljiensä seuraksi HTK:n toimistoon onnellisten omistajiensa kainalossa.

Väliviikot Suomessa toivat Helsinkiin hyvin paljon lunta ja siten autoriippuvaiselle Rockettesille pientä päänvaivaa kulkemiseen. Ylimääräistä kulkemista aiheutti vielä Finladia viikolla järjestetty Lumenen 40-vuotis juhlagaala, jossa Rockettesilla oli suuri kunnia esiintyä. Catwalkille rakennetulla muovijäällä luistelu sujui onneksi alun ”Oottekste ikinä luistellu?” –tyyppisen kävelyn jälkeen kauniisti liukuen ja helmat hulmuten.

Itse viikon päätapahtumaan valmistautuminen sujui extraohjelmasta huolimatta jo tutulla rutiinilla. Perjantai-iltana Areena näki tähänastisen kauden ehdottomasti parhaan kisasuorituksen, huimat 13 kolmosta tuomareilta. Uuden vappispuvun Suomen ensi-ilta ei sujunut aivan virheittä ja valitettavasti sorruimme molemmissa ohjelmissamme myös huolimattomuusvirheisiin, eivätkä pisteet siis kohonneet haluamallemme tasolle. Tammikuun kisojen saldoon olimme pienen pohdinnan jälkeen kuitenkin tyytyväisiä. Mikäs tässä, kun Cup of Berlin on edelleen Rockettesin nimissä ja liput Coloradoon takataskussa. Nyt voimme keskittyä uusien loistavuuden ulottuvuuksien valloittamiseen ja piste-ennätykset jääkööt odottamaan seuraavia koitoksia.

*SM:eistä ja USA:sta täpinöissään*

<3 RCKT

4.2.2010 Ringa:

Finlandia Cupia edeltävä kisaviikko oli hieman normaalista poikkeava, sillä meidät oli kutsuttu esiintymään Lumenen 40-vuotis juhliin tiistai- ja keskiviikkoiltoina. Maanantaina pääsimme ekaa kertaa kokeilemaan pientä esiintymislavaa, johon oltiin rakennettu muovijää meitä ja Kiira Korpea varten. Alkujärkytys oli aikamoinen, kun tajusimme, että muovijää ei liukunut lähes ollenkaan, ja lavan pieni koko aiheutti myös pienen stressin siitä, että kuka meistä ensimmäisenä lentäisi kaaressa katsojien sekaan. Näin ei onneksi kuitenkaan käynyt, sillä totuimme muovijäähän nopeasti, ja lopulta piruetit ja nostokin suijuivat leikiten.

Tiistaina ja keskiviikkona meillä oli ensin omat treenit ennen illan esiintymisiä, ja tuttuun tapaan kisaviikon jäät suijuivat erinomaisesti hyvällä fiiliksellä luistelusta ja ohjelmistamme nauttien. Treeneistä lähdimme suoraan Voimalaan, jossa Lumenen juhlat järjestettiin. Backstagella laittauduimme kauniiksi Lumenen antamilla meikeillä ja puimme Finland-puvut ja ihanat Ave Maria- puvut yllemme. Esiintymiset onnistuivat hienosti, ja saimme paljon kiitosta hienoista ohjelmista ja kauneista puvuista. Juhlien jälkeen pääsimme täysillä keskittymään viikon tärkeimpään kohokohtaan eli Finlandia Cupiin.

Perjantain lyhytohjelma onnistui hyvin, joten ansaitsimme illan korkeimmat pisteet ja johtopaikan. Vapaaohjelmamme ei kuitenkaan sujunut yhtä upeasti, vaan ohjelmaan mahtui useita pikkuvirheitä, jotka lopulta tiputtivat meidät hopealle. Vaikka kulta olisikin ollut tervetullut, olimme silti onnellisia, sillä kisan päätavoite toteutui, sillä Rockettes pääsee edustamaan Suomea MM-kilpailuihin Colorado Springsiin!! Mahtavaa!

20.1.2010 Henna:

Kisaviikkomme alkoi matkustuspäivällä, lähdimme maanantaina iloisin ja luottavaisin mielin valloittamaan Berliiniä. Alkuviikon treenimme sujuivat loistavasti ja odotimme jo malttamattomina, että pääsemme esittämään ohjelmamme taas uudelle yleisölle. Kisa-areenalle emme päässeet treenaamaan, mutta oli kiva käydä testailemassa myös Hessin jäätä. Jäiden jälkeen oli hyvin aikaa käydä tutustumassa Berliiniin ja sen kauppoihin, minun mukaani tarttui paljon ihania koruja. :)

Kisapäivät sujuivat upeasti, luistelimme onnistuneet ohjelmat ja pääsimme ensimmäistä kertaa tällä kaudella juhlimaan molempien ohjelmien voittoa. :) Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti seuraavia kilpailuja!

31.12.2009 Tiinis:

Jo maanantaina oli harkoissa vähän jouluntuntua, kun ennen jäätä saimme uusilta Finettes-kummeiltamme joulukortteja ja pieniä joululahjoja. Mä sain mun suloiselta kummiltani Amandalta söpön kortin ja pikkulahjapussin, jee.. Jään j älkeen meillä oli pitkästä aikaa Kirsin venyttely´ja Paloheinän salissakin tuntui tunnelmalliselta, kun teimme hämärässä rauhallisia venyttelyjä ja liikkeitä sekä lopuksi jouluhierontaa.

Tiistaina kävin aamulla ostamassa viimeiset joululahjat ja jäällä oli jännä päästä toistamiseen kaartelemaan Maikki Uotila-Kraatzin ja Viktor Kraatzin kanssa. Viktor meni taas ihan täysii meidän ihaillessa suu auki ja yrittäessä sitten perässä yhtä hienosti. Saimme heiltä taas hyviä vinkkejä uusiin harjoitusjuttuihin, sekä lisävoimaa omiin potkuihin ja syvyyttä kaariin.

Keskiviikkoaamuna viimeistelimme Jaanan kanssa vikat joulukortit ja -karkit ja hallilla ennen harkkoja pääsimme jakamaan toisillemme lahjoja. Kuten aikaisempina vuosina, tänäkin vuonna arvoimme kuka antaisi kenellekin, ja jokainen sai niin vuorollaan avata oman pakettinsa. Mä sain Tuulilta hienoja tarroja ja askartelupapereita, jee. Mainiota, koska omat varastot olikin päässeet viime päivinä vähän ehtymään joulukortteja askarrellessa. Jään jälkeen meistä oli ihanaa, kun Makkonen oli kirjottanu meille jokaisesta pienen ihanan lausahduksen ja kun se luki ne meille. Kiitti, ihanaa. Sen jälkeen saatoimme jouluntoivotusten myötä siirtyä hyvillämielin joululomalle.

Loppu viikko menikin sitten lomaillessa ja rentoutuessa. Oli ihanaa nähdä joulupyhinä pitkästä aikaa kunnolla isovanhempia ja serkkuja ja saada nukkua paljon ja tehdä vaan ihan mitä vaan. Valkeita vuoden viimeisiä päiviä kaikille.

28.12.2009 Sofia:

Vaikka kisaviikonloppu ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, jatkoimme maanantaina treenaamista hyvillä mielin. Ohjelmiin teimme vain muutaman pienen muutoksen, ainoastaan vapaaohjelman pukumme kokee suuremman muodonmuutoksen ensi kisoja varten.

Keskiviikkona vietimme jokavuotista HTK:n joulujuhlaa Helsingin jäähallin harkkahallissa, jonne siirryimme Oulunkylästä hirveällä kiireellä. Ohjelma sujui hieman hätäisestä valmistautumisesta huolimatta hyvin ja juhlan jälkeen ehdimme vielä tutustua uusiin "pikkusiskoihimme" Finettesistä. Torstaina saimme hieman erilaista valmennusta kun jäätanssin maailmanmestari Victor Kraatz ja hänen vaimonsa Maikki Uotila-Kraatz pitivät meille kunnon perusluistelutunnin. On se ihme miten jotkut saavat luistelun näyttämään niin helpolta.:)

Työviikkoni sujui melko rauhallisesti. Osallistuin ekaluokkalaisten joulujuhlaharjoituksiin ja huomasin ilokseni että juolukuvaelma sujuu jo ilman suurempia vaikeuksia. Muilla tunneilla askartelimme lähinnä erilaisia joulukoristeita ja harjoittelimme joululauluja ensi viikon joulujuhlaa varten. Odotan kyllä jo innolla joululoman alkamista, varmasti yhtä innokkaasti kuin lapsetkin.


15.12.2009 RCKT:

Kisatunnelmointi aloitettiin tällä kertaa jo kisoja edeltävänä viikonloppuna parilla pukuharkalla Areenapuolella. Itsenäisyyspäivä, finskipuvut päällä isossa hallissa, täydellinen sunnuntai ettenkö sanoisi! Kisaviikon virallisesti alkaessa pääsimme tuttuun rutiiniin kiinni: Torstaina Matti kiillotti timantit lopulliseen kisakuntoon ja perjantaina vielä viimeiset areenailman haistelut ennen hälinää.

Lauantaiaamuinen Helsinki heräsi pienen hennon lumipeitteen peittämänä Rockettesin nukkuessa. Jälleen kiitos aikataulujen saavuimme halliin kukin tahoillaan vasta ennen kahtatoista. Tunnelma verkatessa, kopissa ja jäällä oli rauhallinen ja luottavainen ja video harkoista kertoi meille kaiken olennaisen; Me osaamme! Pitkästä aikaa Rockettes sai valmistautua kisaan tutussa stadikan hostellissa meikaten ja päivänvaloa kestämättömille jutuille nauraen. Aikaa oli jopa niin paljon, että ehdimme melkein pitkästyä. Lämpän alkaessa kisafiilis oli kuitenkin jo asettunut kohdalleen. Tsemppaukset ja lämmittelyt sekä koppivalmistautuminen sujui jopa rennon letkeissä tunnelmissa.

Lauantainen kisa oli juuri sitä, mitä olemme itseltämme tottuneet vaatimaan ja videolta näkemään. Pisteet ansaitusti yli 80, ensimmäinen tavoitteemme viikonlopulle täytettynä oli helppo lähteä kotiin hakemaan uutta voimaa ja asennetta seuraavan päivän tarinaan. Sunnuntaiaamu oli lähes identtinen lauantain kanssa, vain tunnelma jäällä vaihtui räväkämmäksi tarinankerronnaksi. Taaskin video näytti meille kaiken oleellisen, ja eikun stadikalle valmistautumaan illan päätapahtumaa varten.

Tällä kertaa meikin lisäksi ohjelmassa oli hiuskoristeiden ompelua, joten aika kului erittäin nopeasti ja jo pimentyneessä illassa Rockettes matkasi hallille sankan lumisateen piiskaamana. Hallin valot tuntuivat tuolloin erityisen lämpimiltä ja kutsuvilta. Aikataulusekoilujen vuoksi koppiaika jäi ennätyslyhyeksi, ehdimme kuitenkin jäälle erittäin hankalasti puettavat puvut päällä ja ILUt kunnossa.

Luistelumme lähti lentoon heti ensimmäisestä potkusta ja ohjelman tarina kantoi loppuun asti. Muutama työtapaturma rokotti kokonaispisteitämme hurjasti ja kakkossijaan oli tällä kertaa tyytyminen. Ensi kisaa varten saimme tällä kertaa arvokasta kokemusta ja uusia ideoita.

Rauhallista joulunaikaa toivottaen
<3 RCKT

15.12.2009 Venla:

Ensimmäinen kisaviikkoni tälle kaudelle alkoi aivan järjettömällä määrällä kouluhommia. Tiistaina annettiin vielä lisää laskuja tehtäväksi ennen joulun alla olevaa tenttiä, kiitti! Ihan kuin kaksi iltaa peräkkäin koululla ei riittäisi jo.. Onneksi loppuviikosta tahti koulussa hieman rauhoittui ja kisakeskittymisen keräämiseen jäi enemmän aikaa.

Viikonlopun kisa oli minulle ensimmäinen laatuaan, sillä ajoin itse hallille ensimmäistä kertaa ikinä, vaikka korttihan minulla on ollut jo kohta neljä vuotta. Tähän saakka olen päässyt aina Tupsun kyydillä hallille ja meikin viimeistely on hoitunut automatkan aikana. Siispä ILUt piti taiteilla jo kotona naamaan, ettei tule sanomista. ;D


11.12.2009 Kisu:

Viime viikolla saimme hikoilla jäillä mutta niin saimme tälläkin viikolla kun vuorossa oli kunnon tehoviikko. Parin vapaapäivän jälkeen jaksoimme jälleen painaa jäällä alemmas polveen, lujempaa ja tehokkaammin. Viikko oli rankka mutta fiilis oli jälkeenpäin mahtava!

Viikkoni täyttyi muutenkin kaikenmaailman kouluhommista, mutta ihanaa oli kuitenkin ehtiä kahdesti Klaukkalassa käymään ja katsomaan Unoa ja muuta perhettä :)

7.12.2009 Jaana:

Joulukuu toi tullessaan pienen kutkuttavan odotuksen vatsan pohjaan, sillä seuraavat kisat lähestyvät huimaa vauhtia. Viimeviikkoisten tehotreenien jälkeen olemme jäällä saaneet keskittyä entistäkin parempaan esittämiseen ja tulkintaan. Lauantaina pidimme pukutreenin kisapuvuilla, ja sunnuntain treeniin pukeuduimme itsenäisyyspäivän kunniaksi sinivalkoisiin Finland-pukuihin. Juhlaa Rockettesin arkeen mahtui myös perjantaina, kun Nina ja Sofia painoivat valkolakit päähänsä ja sulkivat Lärkanin ovet mukanaan ylioppilastodistukset loistavine arvosanoineen.

Koulussa pyörähti uusi jakso käyntiin, ja osalle meistä se on viimeinen lajiaan. Tuntuu, että lukioaika on mennyt tosi nopeasti ohi, ja Märskystä tulen kaipaamaan ainakin aamuvalmennusta ja sitä yleistä myönteisyyttä huippu-urheilua kohtaan.

26.11.2009 Heta:

Kulunut viikko sisälsi osaltani maanantaista torstaihin koulua, treenejä, koulua, treenejä... Onneksi perjantai oli koulusta vapaata, jolloin ehdin tehdä koulujuttuja valmiiksi, joten viikonloppu jäi luistelulle ja rentoutumiselle. Opiskelujen saralla parasta oli, kun pääsimme ryhmäni kanssa tutustumaan VTT:n biotekniikan laboratorioon, joka oli erittäin mielenkiintoista.

Jäällä saimme hikoilla, Kaisan haastaessa meitä entistä parempiin suorituksiin ja sunnuntaina videolta näkyi työn tulos, mistä jäi erittäin hyvä feelis! Viikon kohokohta kuitenkin oli, kun pääsin viikonloppuna pitkästä aikaa käymään Naantalissa moikkaamassa Sutta.

20.11.2009 Siiri:

Kultaisen kisaviikonlopun jälkeen jatkoimme treenaamista hyvillä mielin, ja heti maanantai-iltapäivällä Rockettes tuttuun tapaan jonotti jo jäälle pääsyä jääkoneen vielä kiertäessä kenttää. Jään jälkeen pääsimme vielä avaamaan selän ja hartioiden jumeja Kirsin venyssä, jonka jälkeen lähdimme hyvin ansaitun vapaapäivän viettoon.

Oma viikkoni kului nopeasti treenien ja kouluhommien parissa. Viikonloppuna pääsin näkemään myös uusia kulmia minulle vielä vähän vieraasta Helsingistä ja lähiseudusta, kun perjantaina kävin Espoossa ensimmäistä kertaa muuten kuin kisareissulla Länkkärillä ja kun olimme kaverini kanssa sunnuntaina kävelyllä meren rannassa ja Kaivopuistossa.


15.11.2009 RCKT:

Kisaviikonlopun perjantaiaamuna pakkauduimme yhdessä junnujen kanssa bussiin järkyttävän tavaramäärän kanssa. Matka harkkahallilta Hakametsään sujahti nopeasti ja yhtäkkiä olimmekin jo haistelemassa tulevan kisahallin tunnelmaa. Junnut pääsivät ensin testaamaan kisajään meidän lämpätessä ja fiilistellessä Länkkärin oloista hallia. Jää tuntui hyvältä ja vapaan kokonainen sekä kaikki pätkät olivat suorastaan loistavia, myös videolta katsottuna.

Jään jälkeen pääsimme majoittautumaan hotelli Rosendahliin ja syömään peruskisapastat hotellin ravintolaan. Ruokailun ja videon jälkeen saimme koko iltapäivän vapaaksi. Osa lähti kaupunkia katsastamaan kun osa jäi hotellille rentoutumaan ja käymään ”läheisessä” ruokakaupassa. Kapteenimme kävivät arpomassa meille parhaan mahdollisen numeron ja iltapaliksen jälkeen ei ollutkaan siis kiire vielä nukkumaan, vaan viimeisimmätkin ehtivät ommella loput paljetit ja kiinnitys systeemit pukuihin.

Kisa-aamu oli ihanan kiireetön, kiitos noviisien ja luistelujärjestyksen, valmistauduimme siis rauhassa päivään syömällä hyvän aamupalan ja laittautumalla kisaharkkakuntoon. Itse kisaharkasta käteen jäi hyvä tuntuma jäähän ja ensikosketus fanien kannustukseen. Hotellilla syötyjen kisapastojen jälkeen pääsimme taas meikkauspuuhiin ja keräilemään lyhyen pukua ja kaikkia siihen kuuluvia osia rolliksiin. Vaikka aikaa piti olla enemmän kuin ennen, kun kisat pidentyivät, niin hotellilla sitä aikaa ei silti ollut ylimääräistä ja harkan ja kisan välinen aika kuluikin touhutessa kisapäiväjuttuja.

Kisaan lähtö, kuten koko viikonlopun lähdöt ja oikeastaan koko tähänastisen kauden lähdöt, tapahtui muutaman minuutin etuajassa. (tämä joukkue on mestari ajoissa olossa, oli tapahtuma mikä tahansa) Bussimatkalla saimme kuunnella jo tuttua Spirin ja Tuulin R-radiota ja sen loistavia ohjelmanumeroita. Halli tuntui hieman rauhattomalta, nuorien osanottajien lisääntymisen takia, mutta saimme joukkueena aikaan loistavan keskittymisen illan päätapahtumaan. Jäälle tullessaan Rockettes oli itsevarma ja upea ilmestys kaikkine koruineen ja killuttimineen. Luistelu tuntui sujuvalta ja ohjelma hyvältä kokonaisuudelta. Huippupisteet tulivat silti täydellisenä yllätyksenä. Tilanteen nollaus ja seuraavaan päivään keskittymisen suuntaaminen aloitettiin heti hallilta lähdön jälkeen.

Totesimme, että tästä on hyvä jatkaa huomiseen. Jälleen kerran aamuherätyksen määräsi pelkästään hotellin aamupala, sillä sunnuntaiaamun aikataulu oli jopa lauantaitakin myöhäisempi. Aamurutiinien jälkeen saavuimme taas hallille R-radion huumorin siivittäminä. Harkassa huomasimme uusien harkkapukujen helmojen olevan hieman tiellä, muuten aamuharkka sujui mukavasti tunnelmaa fiilistellen.

Kisapastojen, meikkauksen ja hiuskoristeiden ompelusessioiden jälkeen pääsimme jälleen tekemään sitä mitä rakastamme, esiintymään yleisölle. Tällä kertaa suoritus ei ollut ihan yhtä nappi kuin edellisenä päivänä, mutta pukuteknisistä ongelmista huolimatta lyhyen etumatkamme piti ja voitimme kisan reilulla kaulalla kilpasisariimme. Suoritus jäi hieman kaivelemaan, ”Minä olen voittaja” –biisi sai kuitenkin riemun kopissa repeämään, kun todellisuus loistavasta viikonlopusta iski. Murheet jääkööt seuraavaan viikkoon ja ensi kisaan korjattaviksi. Bussimatka takaisin sujui rennon letkeissä tunnelmissa, tällä kertaa täysin omassa bussissa. Tästä on hyvä lähteä rakentamaan tulevaa kautta, etenkin kun joukkueen tahtotila on näin valtava, voitonnälkä hirmuinen ja periksiantamattomuus kovaa kuin timantti, 22 sellaista.

Kiitos ja kumarrus faneille ja tukijoille <3 RCKT

13.11.2009 Elde:

Kisaviikkoni lähti rennosti käyntiin treenivapaalla maanantailla. Edes pukujen koristelusta tai nutturaverkkojen ostamisesta ei pitänyt enää panikoida, sillä kaikki oli tsempattu valmiiksi jo edellisviikolla - kiitos äiti :) Koska kisaviikolla koulun aamuvalmennukset eivät olleet pakollisia, oli ihanaa saada vaihtelua jokapäiväisiin aamuherätyksiin. Kaksi tuntia pidemmät aamu-unet varmasti tekivät terää niin mielelle kuin myös kropalle, mutta myös koulussa tunnit näyttivät kuluvan yllättävän tehokkaasti.

Torstaina ryntäsin suoraan vanhojen tanssien treeneistä pukuharjoituksiin Pirkkolaan. Tunnelma oli todella luottavainen ja oma jännitykseni alkoi pikku hiljaa hiipimään vatsan pohjaan. Olihan edessä debyyttikisat senioreissa. Viikonloppu sujui mahtavasti lukuunottamatta pieniä pukuteknisiä ongelmia. Kisareissu pysyy varmasti pitkään mielessäni.

Nyt on mukava jatkaa treenaamista ahkeraan tapaan! :)


6.11.2009 Lotta:

Viikkoni alkoi normaalisti koulun ja treenien merkeissä. Töissäkin kerkesin keskiviikkona käväistä, tavalliseen tapaan. Viikonlopun lähestyessä vapaan pukujen kanssa oli vielä vähän tekemistä, mutta onneksi äitien ompelukerho oli ollut ahkera ja puvut saatiin lopulta esiintymiskuntoon, kuitenkin vielä pientä hienosäätöä vailla. Ennen ensi viikon koitosta saimmekin siis esittää ohjelmamme vielä kerran mahtavalle faniyleisölle. Jokaiselle jäi varmasti hyvä mieli ja lähdemekin innokkain ja luottavaisin mielin kisaviikkoon:)


1.11.2009 Emilia:

Hyvin menneen Preseason viikonlopun jälkeen, jatkoimme treenaamista normaalin tapaan. Joitain kohtia hiottiin, ilman suurempia muutoksia. Viikko kului kumpaakin ohjelmaa treenatessa ja seurapäivään valmistautuessa.

Sunnuntaina meillä oli seurapäivä harkkahallissa, jossa esitimme ensimmäisen kerran myös vapaaohjelman suuremmalle yleisölle. Molemmat ohjelmat sujuivat mallikkaasti. Olimme tyytyväisiä suorituksiimme. Oli tosi kiva saada esiintymiskokemusta ennen tulevia kisoja.

Ensi viikolla koittaa ensimmäinen valintakisa Tampereella, joten sinne on suunnattu katseet. Olemme valmiita kisaamaan.


19.10.2009 Late:

Tehokkaasta leiriviikonlopusta sain palautua rauhassa, sillä edessäni oli kokonainen viikko syyslomaa. Oli ihanaa saada nukkua aamuisin pitkään ja lähteä sitten akut ladattuina treeneihin. Viikko vierähti todella nopeasti lepäilyn, treenien ja kavereiden merkeissä, mutta tuli muutama koulu hommakin hoidettua.

Treeneissä keskityimme kuluneella viikolla lyhytohjelmaan, jonka ensimmäinen virallinen esiintyminen nähtiin lauantaina Preseasonissa Pirkkolassa.


Joukkueemme luisteli ohjelman oikein mallikkaasti ja nautti jäällä jokaisesta hetkestä. Suorituksen jälkeen meidät passitettiin vielä tihkusateeseen joukkuekuvaa varten upeissa puvuissamme. Jokainen Rockettes oli varmasti tyytyväinen viikonlopun suoritukseen.


11.10.2009 Hebe:

Viikkoni alkoi rennoin fiiliksin kahdella vapaapäivällä koulusta. Maanantai ja tiistai kuluivatkin siivouksen ja lukemisen merkeissä, sillä edessä oli kaksi koepäivää. Torstaina kun kokeet oli tehty, olin kavereiden kanssa kahvilla ja iloitsin siitä, ettei hetkeen tarvitsisi miettiä kouluasioita. Treeniviikkomme alkoi jalat mukavasti levänneinä vapaan viikonlopun jäljiltä.

Viikonloppuni vierähti Kisakalliossa RCKT:n kanssa leireillen. Siellä tarkennettiin vapaan kädet, päät ja ilmeet, sekä vietiin ohjelma taas monta askelta eteenpäin. Perjantai-iltana saunoimme ja rohkeimmat uskaltautuivat jopa käydä sukeltamassa hyytävän kylmässä järvessä! : )


9.9.2009 RCKT:

Rockettes palasi elokuun alussa kesälaitumilta akut ladattuina, treenikunto huippuunsa viritettynä ja intoa täynnä . Muutaman totuttelujään jälkeen pääsimme kauan odotetulle leirille Ranskan vuoristoon. Lähtöaika lauantaiaamuna oli lähes epäinhimillinen, mutta edessä olevat kaksi päivää Barcelonassa saivat jokaisen Roksun ajoissa kentälle.

Tunnin lentokenttäkiertelyn jälkeen löysimme vihdoin bussimme ja pääsimme Barcelonan hotelliin, missä odotti pieni yllätys. Meidät majoitettiinkin läheiseen viiden tähden design-hotelliin. Huoneet olivat täyttä luksusta ja kattoterassi porealtaineen oli kuin filmitähdille tehty. Hienosta hotellista (lue: porealtaasta) huolimatta ehdimme viikonlopun aikana shoppailemaan, ihmettelemään Gaudin erikoisia rakennuksia sekä rannalle uimaan ja rentoutumaan.

Maanantaiaamuna otimme kurssin kohti Pyreneiden vuoristossa sijaitsevaa Font-Romeun kylää ja korkean paikan leirityskeskusta. Matkalla vuorille näimme kuvankauniita maisemia, kuin suoraan Taru Sormusten Herrasta elokuvista, ja tieteen nimissä rakennetun peilirakennelman. Itse leirikeskus ei kuitenkaan ollut yhtä maalauksellinen kuin sitä ympäröivät maisemat. Majoitustasomme putosi Barcelonan 5 tähdestä hetkessä noin miinus viiteen: huoneet olivat neljän hengen huoneita ja vessat ja suihkut olivat käytävällä, kuin vankileirillä ikään. Jäähalli sitä vastoin oli loistava ja korvasikin kaikki majoituksen puutteet. Jää säilyi hyvänä koko viikon ja hallin isoista ikkunoista tulvi auringonvaloa jäälle.

Uuden vapaaohjelmamme kimppuun pääsimme heti majoittautumisen jälkeen ja jäällä teimme ohjelman lisäksi paljon uusia Kaisan kehittelemiä riviharjoitteita. Viikon aikana rakensimme ohjelmaa myös ulkona tahteja tampaten ja kuvioita marssien, muiden urheilijoiden ihmetellessä heille ilmeisesti erikoisen näköistä touhuamme. Mukavaa vaihtelua leiriimme toi torstain iltapäiväretki Andorraan, joka oli kaikessa pienuudessaan hyvin viehättävän oloinen paikka.

Leiriviikko, kuten leirit aina, kului nopeasti ja saimme leirin arvoiseensa päätökseen: ohjelman rakenne valmiiksi kasattu. Sunnuntaipäivä kului matkustamiseen, sillä kävimme vielä kierroksen Oslon kautta. Siispä saimme viikon saldoksi neljä maata, vuoristo ja rannikko sekä uusi loistava vapaaohjelma.

Ohjelmien hiominen kisakuntoon on aloitettu ja joukkueemme on palannut normaaliin arkeen syksyn tehdessä väistämättömästi tuloaan. Kaikki ovat löytäneet itselleen sopivan opiskelupaikan ja arkemme täyttyy siis luistelun lisäksi koulutehtävistä, osalla joukkuetta myös kirjoituksista ja aikamoinen määrä ylioppilaitakin on ensi kauden aikana luvassa.

Syksyn ensimmäisiä esiintymisiä odotellen <3 RCKT

When love and skill work together,

expect a masterpiece.

-John Ruskin-

. joukkue . kuvagalleria . blogi . vuodesta 1984 . vieraskirja . media . fanit . linkit . yhteistyössä . in english .