Jaana Karevuo, RCKT #168

Syntymäaika: 1.6.1990
Kotikaupunki: Vantaa

Nyt rullaava luisteluvuosi: 16 v.
Muodostelmassa: 14 v.

RCKT kaudesta: 2008-2009

Luistin: Riedell
Terä: Wilson Coronation Dance Parabolic

Oma suosikkiohjelma:
Paratiisi (Team Fintastic/vapaa 06-07)

 

Aloitin luistelun 4-vuotiaana EVT:n luistelukoulussa. Kaksi vuotta myöhemmin pääsin juuri perustettuun muodostelmajoukkueeseen Little Stepsiin. Siellä sekä noviisijoukkue Dream Stepseissä vierähti kummassakin kolme vuotta, minkä jälkeen tieni vei isosiskon jalanjälkiä seuraten HTK:hon. Yhden Finettesissä vietetyn kauden jälkeen nousin Team Fintasticiin, jossa luistelin neljä mahtavaa vuotta. Keväällä -08 yksi suurista unelmistani toteutui ja pääsin Rockettesiin.



Asun edelleen äidin ja isän kanssa Vantaalla ja isosiskokin löytyy ihan tosta läheltä eli Espoosta. Painoin valkolakin päähäni viime keväänä Märskyssä, ja nyt jo ikävöin sitä myönteistä asennetta huippu-urheilua kohtaan sekä tietenkin valmennusta. Ihan kivuttomasti ei siis aikataulujen sovittaminen mennyt, kun aloitin tänä syksynä opiskelut Metropoliassa bio- ja elintarviketekniikan alalla vielä tosin katsellen, ihmetellen ja pohtien, mitä haluaisin sitten joskus isona tehdä. Vähäistä vapaa-aikaa vietän kavereiden kanssa hengaillen, rentoutuen, hyviä kirjoja (koulukirjoja tietty! ;) ) lukien, askarrellen tai vaikkapa neuloen. Viikonloppuisin käyn myös ohjaamassa uimakouluja. Kesäisin tykkään meloa ja muutenkin oleskella ulkona kaukana kaupungin hälinästä.

 

 

 

Faktaa muiden suusta:

Keväällä Jaana Märkystä poistui päässään ylioppilaslakki
ja tänä syksynä tilalle on tullut uusi laboratoriotakki.

Kesäisin Jaana tykkää ulkona reippailla
sekä metsän siimeksessä seikkailla.

Kädentaidot ovat tämän näppärän tytön juttu,
myös ompelukone on
Jaanan vanha hyvä tuttu.

Jarskin räjähtävät potkut aina pitkälle kantaa
ja hänen upea eläytyminen
ohjelmiin taikaa antaa.

Jane on sporttimimmi vailla vertaa,
on hänen ylvästä olemustaan
kehuttu monta kertaa

<- Kristina

Rockettes 2010-2011

Vanessa ->

. joukkue . kuvagalleria . blogi . vuodesta 1984 . vieraskirja . media . fanit . linkit . yhteistyössä . in english .