![]() |
||||||||||
![]() |
||||||||||
|
Venla Kuuluvainen, RCKT #156
Lempinimet: Wempula, Wemppu
Luistelu-urani alkoi siis hokkareilla Saksassa, mutta lopetin jääkiekkoyritelmäni koska se ei tuntunut mun jutulta. Suomeen palattuani aloitin kuusivuotiaana uudestaan taitoluistimilla TRT:n luistelukoulussa. Sieltä siirryin esialokkaisiin ja kun 10-vuotiaana pääsin akselin, vaihdoin muodostelmaan. Minores Aboensesissa luistelin 3,5 kautta kunnes meidät nostettiin junnuihin. Festassa vierähti 4 vuotta, eli niin kauan kuin vanha joukkue pysyi koossa. |
![]() |
|||||||||
|
Abivuonnani vietin välivuotta (puolivuotista) luistelusta ja harrastin tanssia. Keväällä 2006 pääsin onnekseni jatkamaan uraani Rockettesiin, ja nyt lähtee viides kausi täällä.
Kesäni vierähti samoissa ympyröissä kuin talvetkin tähän mennessä, Otaniemessä. Työni labrassamme jatkuvat syksyn mittaan päivän
viikossa, kuten viime talvena. Edessäni on siis hyvin aikataulutettu vuosi, sillä treenien, koulun ja työn yhteensovittaminen vaatii
hieman pelisilmää. Mielekkäästä tekemisestä ei tule olemaan puutetta, etenkin kun koulussa alkaa loppusuora jo häämöttää ja kaikki
kurssit tuntuvat mielenkiintoisilta, yhtä kandikurssia lukuun ottamatta. Vähäisen vapaa-aikani talven aikana taidan kuluttaa
puhelimessa kesäkämppikselle höpöttäen tai nukkuen.. :D Turkuun asti tai muuallekaan kauemmas tuskin tänä talvena ehdin, paitsi jouluna. Onneksi perheeni käy tasaisin väliajoin luonani kylässä ja etenkin isoveljeni on innostunut viime aikoina pyörimään pk-seudulla, niin veluakin näkee taas useammin. :)
| ||||||||||
|
Faktaa muiden suusta: |
![]() |
|||||||||
| <- Anni | Emmi -> | |||||||||
. joukkue . kuvagalleria . blogi . vuodesta 1984 . vieraskirja . media . fanit . linkit . yhteistyössä . in english .